Ari Viinikkala nimitetty Vaahto Group -konsernin vt. toimitusjohtajaksi

VAAHTO GROUP PLC OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.4.2012 klo 12.30

ARI VIINIKKALA NIMITETTY VAAHTO GROUP -KONSERNIN VT. TOIMITUSJOHTAJAKSI

Vaahto Groupin hallitus on nimittänyt konsernin talousjohtajan Ari Viinikkalan konsernin vt. toimitusjohtajaksi 4.4.2012 alkaen. Edellinen toimitusjohtaja Anssi Klinga on irtisanoutunut ja siirtyy toisen työnantajan palvelukseen.

”Hallitus on erittäin tyytyväinen, että Ari Viinikkala ottaa vastaan konsernin vt. toimitusjohtajan tehtävän. Uuden toimitusjohtajan hakuprosessi on käynnistetty”, sanoo Reijo Järvinen, hallituksen puheenjohtaja.

Viinikkala aloitti Vaahto Groupin talousjohtajana helmikuussa 2012. Hän on aiemmin toiminut talousjohdon tehtävissä yli kymmenen vuoden ajan KONE -konsernin palveluksessa Suomessa ja ulkomailla sekä viimeksi Dynean Euroopan talousjohtajana vastaten myös yhtiön ERP- ja prosessikehityksestä.

”Hallitus kiittää Anssi Klingaa hänen saavutuksistaan kuluneiden vuosien aikana Vaahto Groupin palveluksessa. Anssi on menestyksekkäästi luotsannut Vaahtoa läpi vaikeiden muutosvuosien”, sanoo Reijo Järvinen.

Lahdessa 4.4.2012

VAAHTO GROUP PLC OYJ

Hallitus

Lisätietoja:

Reijo Järvinen, hallituksen puheenjohtaja Vaahto Group Plc Oyj 0400-715968

Ari Viinikkala, vt. toimitusjohtaja Vaahto Group Plc Oyj 0400-127664