Plc Uutechnic Group Oyj: UUTECHNIC GROUP KONSERNI MUUTTAA NIMENSÄ UTG MIXING GROUPIKSI

PLC UUTECHNIC GROUP OYJ PÖRSSITIEDOTE 20.2.2020 klo 9:00

UUTECHNIC GROUP KONSERNI MUUTTAA NIMENSÄ UTG MIXING GROUPIKSI

Plc Uutechnic Group Oyj:n hallitus on hyväksynyt konsernin nimen muutoksen Uutechnic Groupista UTG Mixing Groupiksi.

Konserni uudistaa brändiänsä sekä visuaalisen ilmeensä ja tiivistää konsernin nimen kolmeen kirjaimeen: UTG. Tarvittaessa käytetään toimialaviittausta, jolloin konsernin nimi on UTG Mixing Group. Uutta teknologiaa ja ydinliiketoimintaamme kuvaava UTG on käytössä markkinoinnissamme ja kaikessa viestinnässämme. 

Virallisissa yhtiöiden nimissä ei tapahdu muutoksia eli konsernin emoyhtiön nimenä säilyy Plc Uutechnic Group Oyj ja tytäryhtiöiden niminä Uutechnic Oy ja Stelzer Rührtechnik International GmbH.

Uusi brändimme ja visuaalinen ilmeemme tullaan julkaisemaan kokonaisuudessaan ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Vuoden 2019 tilinpäätöstiedotteessa ja vuosikertomuksessa käytämme jo kuitenkin uusia logoja ja uutta UTG värimaailmaa. Kaikessa tiedottamisessa käytämme jatkossa konsernista Uutechnic Group -nimen sijasta nimeä UTG tai UTG Mixing Group.

Uudessakaupungissa 20.2.2020

PLC UUTECHNIC GROUP OYJ

Hallitus

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Jouko Peräaho, +358 50 074 0808

www.utgmix.com

UTG Mixing Group on maailmanlaajuisesti toimiva teknologiakonserni, joka tarjoaa kilpailukykyisiä sekoitusteknisiä ratkaisuja asiakaslähtöisesti minimoimalla elinkaarikustannukset. “Partnership built to last – and perform”, on brändilupauksemme. Palvelemme asiakasta aina parhaalla mahdollisella tavalla viemällä globaalin kyvykkyytemme paikallisesti lähelle asiakasta.

Tärkeimmät asiakassektorimme ovat kemian-, elintarvike-, metallurginen- ja lannoiteteollisuus sekä ympäristöteknologia, vesienkäsittely ja lääketeollisuus. 

UTG Mixing Groupin emoyhtiö on Plc Uutechnic Group Oyj, jonka osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Liiketoimintaa harjoitetaan konsernin tytäryhtiöissä, joita ovat Uutechnic Oy ja Stelzer Rührtechnik International GmbH.