Plc Uutechnic Group Oyj: Uutechnic Group terävöittää organisaatiotaan

PLC UUTECHNIC GROUP OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.1.2020 klo 11.50

Uutechnic Group terävöittää organisaatiotaan

Plc Uutechnic Group Oyj on viimeisen puolentoista vuoden aikana toteutettujen yritysmyyntien jälkeen keskittynyt konsernina ja henkilöstön osalta kokonaan sekoitusteknologiaan.

Uutechnic Group -konsernin organisaatiota on terävöitetty ja vastuualueita täsmennetty.

Jussi Vaarno on nimitetty konsernin Chief Operating Officeriksi (COO) ja varatoimitusjohtajaksi. Hän on aiemmin toiminut konsernin Mixing Technology liiketoimintalinjan johtajana. COO Vaarno vastaa konsernin myynnistä, tuotannosta, henkilöstöhallinnosta, toimitus- ja tilausketjusta sekä tuote- ja prosessikehityksestä. Hän raportoi toimitusjohtaja Jouko Peräaholle.

Toimitusjohtaja Peräaho keskittyy talouden, rahoituksen ja sijoittajasuhteiden ohella konsernin strategian toteutukseen ja epäorgaaniseen kasvuun. Vaarnon ohella toimitusjohtajalle raportoi myös konsernin taloustoiminto.

Konsernin myyntijohtajaksi on nimitetty Jarmo Vanha-aho, vastuualueena myynnin kehittäminen, kasvattaminen ja laajentaminen. Hän on aiemmin toiminut AP-Tela Oy:n tehtaanjohtajana.

Konsernin Chief Technology Officeriksi (CTO) on nimitetty Zakaria Mönkäre, vastuualueena teknologia, tekninen tuotehallinta, suunnittelu ja digitalisaatio.

Stelzer Rührtechnik International GmbH:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Oliver Tappe. Hän aloitti Uutechnic Group -konsernissa elokuussa 2019 ja on toiminut Stelzerin varatoimitusjohtajana.

Uutechnicin Oy Uudenkaupungin tehtaanjohtajaksi on nimitetty Antti Sormunen. Hän aloitti Uutechnic Oy:n palveluksessa 18.12.2018.

Uutechnic Group -konsernin johtoryhmän muodostavat konsernin toimitusjohtaja Jouko Peräaho, COO Jussi Vaarno, talouspäällikkö Leena Junninen, CTO Zakaria Mönkäre, myyntijohtaja Jarmo Vanha-aho, Stelzerin toimitusjohtaja Oliver Tappe ja Uutechnic Oy:n tehtaanjohtaja Antti Sormunen.

Nimitykset ja muutokset tulevat voimaan 1.2.2020.

Uudessakaupungissa 29.1.2020

PLC UUTECHNIC GROUP OYJ

Hallitus

Lisätietoja:

Jouko Peräaho, toimitusjohtaja Plc Uutechnic Group Oyj +358 500 740808

www.uutechnicgroup.fi

Uutechnic Groupin toiminta-ajatuksena on asiakkaan kilpailukyvyn parantaminen tarjoamalla edistyksellisiä prosessiteknisiä ratkaisuja sekä ainutlaatuista palvelukonseptia maailmanlaajuisesti sekoitusteknologian alalla.

Tärkeimmät teollisuudenalat ovat hydrometallurgia, kaivos-, sellu-, paperi-, elintarvike-, lannoite-, ja muu kemianteollisuus sekä ympäristöteknologia.

Uutechnic Groupin emoyhtiö Plc Uutechnic Group Oyj vastaa konsernin johdosta, strategisesta suunnittelusta, taloushallinnosta, IT:stä ja rahoituksesta sekä henkilöstöhallinnosta. Liiketoimintaa harjoitetaan konsernin tytäryhtiöissä, joita ovat Uutechnic Oy ja Stelzer Rührtechnik International GmbH.