Uutechnic Group -konsernin puolivuosikatsaus ajalta 1.1. – 30.6.2016

PLC UUTECHNIC GROUP OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS 17.8.2016 klo 10:00

 

UUTECHNIC GROUP –KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS AJALTA 1.1. – 30.6.2016

LIIKEVAIHTO KASVOI JA LIIKEVOITTO PARANI – KAIKKI YKSIKÖT TEKIVÄT POSITIIVISEN TULOKSEN  

Uutechnic Group -konsernin liikevaihto 1.1. – 30.6.2016 oli 16,9 milj. euroa (1,7 milj. euroa) ja liikevoitto oli 1,06 milj. euroa (0,38 milj. euroa). Konsernin tilauskanta 30.6.2016 oli 19,5 milj. euroa. Vertailukelpoinen edellisen vuoden tilauskanta oli 14,5 milj. euroa.

Konsernissa tilikaudella 2015 tehty yritysjärjestely käsiteltiin konsernin IFRS tilinpäätöksessä ns. käänteisenä hankintana. Tämän vuoksi konsernin puolivuosikatsauksessa 30.6.2016 edellisen vuoden vertailuluvut ovat Uutechnic Oy:n ennen jakautumista olevia lukuja. Puolivuosikatsauksessa esitettävät konsernin 2015 luvut eivät ole vertailukelpoisia konsernin aikaisemman raportoinnin kanssa. Soveltuvin osin vertailukelpoisina vuoden 2015 lukuina esitetään konsernin liiketoimintaa harjoittavien yksiköiden Uutechnic Oy:n, Japrotek Oy Ab:n, Stelzerin Rührtechnik Int. GmbH:n sekä AP-Tela Oy:n yhteenlaskettuja lukuja. 2015 luvut ilman mainintaa vertailukelpoisuudesta ovat Uutechnic Oy:n lukuja.

KESKEISIMMÄT TAPAHTUMAT 1.1. – 30.6.2016

Toimitusjohtaja Martti Heikkilä toteaa, että yritysjärjestelyn seurauksena lokakuussa 2015 syntynyt uusi konserni Uutechnic Group on otettu hyvin vastaan markkinoilla. Asiakkaamme ovat osoittaneet luottamusta konsernimme kykyyn toimittaa laadukkaita prosessilaitteita, sekoittimia, vaativia isoja säiliöitä, kolonneja sekä näiden yhdistelmiä prosessiteollisuuteen. Järeät paksuseinämäiset hitsatut ja koneistetut teräsputket sekä telat paperi-, energia- ja nosturiteollisuuteen ovat löytäneet asiakkaansa. Konsernin tilauskanta on kehittynyt suotuisasti alkuvuoden aikana ja kaikki tytäryhtiöt tekivät positiivisen liiketuloksen kuuden kuukauden tarkastelujaksolla.

Konsernissa aloitetut toiminnan tehostamisohjelmat, joiden yhteenlaskettuna tavoitteena vuositasolla oli 1,5 milj. euron säästöt vuoteen 2015 verrattuna, ovat katsauskauden osalta toteutuneet suunnitelmien mukaan ja ohjelmia jatketaan edelleen. Konsernin prosessien läpikäyminen ja yksinkertaistaminen jatkuu edelleen.

Liiketoimintaympäristö on pysynyt globaalisti haastavana. Kilpailutilanne on edelleen kiristymässä tavanomaisilla säiliö- ja sekoitinmarkkinoilla, mutta vaativissa prosessiteollisuuden kohteissa asiakkaat luottavat kuitenkin kokemukseen ja vahvaan osaamiseen. Haastavassa liiketoimintaympäristössä kustannustehokkuutemme on jatkossakin oleellinen tekijä liiketoiminnan säilyttämiseksi kannattavana ja kilpailukykyisenä.

Uutechnic Group -konsernille tärkeistä toimialoista paperi- ja selluteollisuuden investoinnit luovat edelleen mahdollisuuksia uusille tilauksille, kun taas kaivosteollisuuden ja mineraalien jalostukseen kohdistuvia investointeja on vähän. Kemian- ja lannoiteteollisuudessa on käynnistymässä korvausinvestointeja kuten myös elintarvike- ja lääketeollisuudessa. Uutechnic Group -konsernilla on kuitenkin ketteränä toimijana mahdollisuudet kannattavaan liiketoimintaan haastavassakin markkinatilanteessa.

 

UUDET TILAUKSET JA TILAUSKANTA

Katsauskaudella konsernin tytäryhtiöt ovat saaneet useita merkittäviä uusia tilauksia ja tilauskanta katsauskauden lopussa oli hyvällä tasolla ollen 19,5 milj. euroa. Vertailukelpoinen edellisen vuoden tilauskanta oli 14,5 milj. euroa.

LIIKEVAIHTO

Konsernin katsauskauden liikevaihto oli 16,9 milj. euroa. Vertailukelpoinen edellisen vuoden liikevaihto oli 13,9 milj. euroa. Liikevaihdosta Suomen osuus oli 45 %, johon sisältyy myös ns. välillinen vienti. Muun Euroopan osuus liikevaihdosta oli 45 %, Aasian 9 % ja Pohjois-Amerikan 1 %.

 

TULOS JA KANNATTAVUUS

Konsernin katsauskauden liiketulos oli 1,06 milj. euroa (0,38 milj. euroa) ja katsauskauden tulos oli 0,70 milj. euroa (0,85 milj. euroa). Tulos osaketta kohti oli 0,01 euroa/osake. Konsernin kaikki liiketoimintayhtiöt tekivät katsauskaudella positiivisen liiketuloksen. Liiketulokseen vaikutti osaltaan se, että tilikaudella aloitetut tehostamisohjelmat ovat edenneet suunnitelmien mukaan.

 

RAHAVIRTA JA TASE

Konsernin katsauskauden liiketoiminnan rahavirta oli 0,74 milj. euroa (0,80 milj. euroa) ja investointien rahavirta oli -0,70 milj. euroa (0,00 milj. euroa). Pääosa investoinneista on AP-Tela Oy:n ja Japrotek Oy Ab:n käyttöomaisuusinvestointeja. Katsauskauden lopussa korollisten velkojen määrä oli 5,3 milj. euroa, josta 2 milj. euroa oli omistajilta saatua pääomalainaa. Konsernitaseen loppusumma oli 25,8 milj. euroa (7,1 milj. euroa).  Konsernin omavaraisuusaste oli 58,2 % (91,9 %).

 

MUUTOS KONSERNIRAKENTEESSA

Tilinpäätöksessä 2015 konserni ilmoitti tytäryhtiö Steva Oy:n suunnitellusta fuusiosta Uutechnic Oy:öön. Fuusio toteutettiin 30.6.2016. Konserni on päättänyt myös keskittää sekoitinvalmistuksen Suomessa Uuteenkaupunkiin. Asiasta on annettu pörssitiedote 21.6.2016.

 

TYTÄRYHTIÖT

AP-Tela Oy:n tilauskanta on ollut katsauskaudella hyvällä tasolla. AP-Tela sai mm. Valmetilta tammikuussa historiansa suurimman tilauksen, joka sisältää 27:n kokoluokaltaan mittavan kuivatustelan suunnittelun ja valmistuksen. Toimitus tapahtuu vuoden 2016 viimeisellä vuosineljänneksellä. AP-telan toiminnan kehittämisessä kiinnitetään erityisesti huomiota tuotannon läpimenoaikoihin. Alkuvuoden liikevaihto kasvoi ja liiketulos oli positiivinen.

Japrotek Oy Ab:n alkuvuosi 2016 oli haastava alhaisen tilauskannan vuoksi. Tilauskanta parani kesää kohti mentäessä merkittävästi. Japrotek Oy Ab sai merkittäviä tilauksia lannoiteteollisuuteen Kemapcolle Jordaniaan, mäntyöljytuotantoon asiakkaalle Ruotsiin, prosessilaitetilauksen suomalaiselta laitevalmistajalta ydinvoimateollisuuteen ja kiteytyslaitoksen avaimet käteen -periaatteella Kemiran Joutsenon tehtaalle. Toimitukset ulottuvat aina vuoteen 2018 saakka. Liikevaihto kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna. Alkuvuodesta käynnistetty kustannussäästöohjelma toteutui katsauskaudella suunnitelmien mukaan. Vuoden 2015 selvästi tappiollinen toiminta kääntyi alkuvuoden aikana positiiviseksi.

Stelzer Rührtechnik Int. GmbH:n haasteena on ollut kilpailun kiristyminen perinteisillä toimialueilla ja sekoitintoimitusten epätasainen jakautuminen alkuvuoden 2016 aikana. Yhtiö pystyi kuitenkin reagoimaan hiljaiseen alkuvuoteen kustannussäästöillä. Liikevaihto kasvoi ja liiketulos oli positiivinen.

Alkanut tilikausi oli Uutechnic Oy:lle hyvä, liikevaihto kasvoi isojen projektien puutteesta huolimatta. Kannattavuus on säilynyt erittäin hyvällä tasolla.

 

TUTKIMUS JA TUOTEKEHITYS

Tutkimus ja tuotekehityskustannukset on käsitelty vuosikuluna. Konsernin tutkimus- ja kehitystoiminta on asiakaslähtöistä ja keskittyy pääasiassa asiakkaiden tuotantotulosten ja -prosessien kehittämiseen.

 

HENKILÖSTÖ

Uutechnic Group -konsernin henkilöstön määrä 30.6.2016 oli 189 henkilöä. Toimihenkilöitä oli 77 ja tuotannon työntekijöitä 112. Katsauskauden alussa henkilöstön määrä oli 179, lisäys johtuu tuotannon työntekijöiden määrän kasvusta.

 

HALLITUS JA TOIMITUSJOHTAJA

Yhtiökokous 28.4.2016 valitsi hallitukseen jatkamaan Sami Alatalon ja Jouko Peräahon sekä uusiksi jäseniksi Hannu Kottosen ja Kristiina Lagerstedtin. Valitut uudet jäsenet ovat yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomia. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Jouko Peräaho ja varapuheenjohtajana Sami Alatalo.

Konsernin toimitusjohtajana on toiminut Martti Heikkilä 1.12.2015 alkaen. Konsernin varatoimitusjohtajana aloitti 18.1.2016 Ismo Haaparanta vastuualueenaan konsernin liiketoiminnan kehittäminen ja henkilöstöhallinto.

 

KATSAUSKAUDEN TAPAHTUMAT

Plc Uutechnic Group Oyj on julkaissut katsauskaudella seuraavat pörssitiedotteet:

12.01.2016 Ismo Haaparanta nimitetty Uutechnic Groupin varatoimitusjohtajaksi

14.01.2016 Suunnatun annin kaikki osakkeet merkitty

20.01.2016 Suunnatun annin osakkeet merkitty kaupparekisteriin

20.01.2016 Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10§:n mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta

26.01.2016 Japrotek Oy Ab käynnistää yt-neuvottelut

29.01.2016 Uutechnic Group toimittaa kuivausteloja Valmetille

11.02.2016 Ennakkotieto Uutechnic Groupin tuloksesta vuodelta 2015

17.02.2016 Japrotek Oy Ab:n yt-neuvottelut päätyivät

26.02.2016 Uutechnic Groupin alkuvuoden tilauskanta kehittynyt suotuisasti

11.03.2016 Plc Uutechnic Group Oyj:n tilinpäätöstiedote tilikaudelta 2015

07.04.2016 Plc Uutechnic Group Oyj:n vuosikertomus julkaistu

07.04.2016 Yhtiökokouskutsu

28.04.2016 Yhtiökokouksen päätökset

03.05.2016 Uutechnic Groupille tilauksia yli 5 miljoonalla

06.06.2016 Uutechnic Groupille merkittävä tilaus Kemiralta

06.06.2016 Plc Uutechnic Group Oyj:n hallitus päätti henkilöstölle ja johdolle suunnatusta osakeannista

21.06.2016 Uutechnic Group keskittää sekoitinvalmistuksen Suomessa Uuteenkaupunkiin

22.06.2016 Japrotek Oy Ab:n vuokranantaja vaihtui

 

LÄHIPIIRITAPAHTUMAT

Yhtiö tiedotti 22.6.2016 että konsernin tytäryhtiö Japrotek Oy Ab:n nykyinen vuokranantaja luopuu Pietarsaaressa sijaitsevasta kiinteistöstä ja uusi vuokranantaja on Uurec Holding Oy. Vuokrasopimuksen ehdot säilyivät muuttumattomina. Uurec Holding Oy:n omistavat Saola Invest Oy ja UuCap Oy, jotka ovat Sami Alatalon, Timo Lindströmin ja Jouko Peräahon määräysvallassa olevia yhtiöitä.

 

OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT

 

Katsauskauden alussa Plc Uutechnic Group Oyj:n osake- ja äänimäärä oli 25 963 210 kappaletta. Loppuvuonna 2015 toteutetun suunnatun annin osakkeet, yhteensä 30 000 000 kappaletta merkittiin kaupparekisteriin 20.1.2016, jonka jälkeen Plc Uutechnic Group Oyj:n osake- ja äänimäärä on yhteensä 55 963 210 osaketta ja ääntä.

30.6.2016 yhtiöllä oli 1380 osakkeenomistajaa, kun katsauskauden alussa osakkeenomistajia oli 1045.

Hallituksen, toimitusjohtajan ja johtoryhmän suora ja määräysvallassa olevien yhtiöiden kautta oleva osakeomistus katsauskauden lopussa oli yhteensä 22 393 000 osaketta, joka on 40,0 % koko osakemäärästä.

Plc Uutechnic Group Oyj:n osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla. Osakkeiden kaupankäyntitunnus on UUTEC ja ISIN-koodi on FI0009900708.

Katsauskaudella Plc Uutechnic Group Oyj ei ole maksanut osinkoja.

 

OSAKEANTIVALTUUTUS JA OSAKEANTI

Varsinainen yhtiökokous 28.4.2016 päätti, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään uusien osakkeiden annista ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeeseen oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä. Annettavien uusien osakkeiden määrä voi olla enintään 10 000 000 osaketta, mukaan lukien erityisten oikeuksien perusteella annettavat osakkeet.

Valtuutukseen kuuluvista osakkeista ja erityisistä oikeuksista voidaan suunnata yhtiön konsernin henkilöstölle ja yhtiön hallitukselle enintään 1 000 000 osaketta mukaan lukien erityisten oikeuksien perusteella annettavat osakkeet. Näistä osakkeista, mukaan lukien erityisten oikeuksien perusteella annettavat osakkeet, enintään 200 000 voidaan suunnata yhtiön hallituksen jäsenille. Osakkeen merkintähinnan yhtiön konsernin henkilöstölle ja yhtiön hallitukselle suunnatussa annissa tulee olla vähintään yhtiön osakkeen markkinahinta vähennettynä 10 %:lla ja annettujen erityisten oikeuksien perusteella merkittäessä vähintään markkinahinta. Markkinahinta on osakeantipäätöstä tai erityisten oikeuksien liikkeeseenlaskupäätöstä edeltäneen kalenterikuukauden ajalta laskettu yhtiön osakkeen keskimääräinen hinta Nasdaq Helsingin Pörssin kaupankäynnissä. Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään kaikista muista osakeannin ja erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien oikeuden osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiseen.

 

Yhtiö tiedotti 6.6.2016 että hallitus on päättänyt yllä mainitusta henkilöstön ja yhtiön johdon osakeannista. Uusien osakkeiden merkintäaika alkoi 20.6.2016 ja päättyi 12.8.2016.

 

HALLINNOINTI

Plc Uutechnic Group Oyj noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 1.10.2015 antamaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) 2015 alkaen 1.1.2016

 

MERKITTÄVÄT RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT SEKÄ NIIDEN HALLINTA

Uutechnic Groupin tuotteiden kysyntä on riippuvaista maailmantalouden ja asiakastoimialojen suhdanteista ja kehityksestä ja se muodostaa yleisen ulkopuolisen riskin toiminnalle. Kysynnän vaihtelujen sisältämää riskiä pyritään tasaamaan suuntaamalla konsernin myyntitoimintaa eri markkina-alueiden ja asiakastoimialojen suhdanteiden mukaisesti.

Konsernin emoyhtiön hallituksen mukaan muut merkittävät riskit ja epävarmuustekijät konsernin osalta liittyvät ainakin seuraaviin seikkoihin:

 

  • Konsernin aiemmin tappiollisesti toimineiden yksiköiden voitollinen liiketoiminta edellyttää jatkuvaa kilpailukyvyn parantamista ja riittävien liiketoimintavolyymien saavuttamista sekä toiminnan kehityksen ja toimintojen yhdistämisen jatkumista onnistuneesti.

 

  • Osa konsernin liiketoiminnasta koostuu suurista tai suurehkoista projektitoimituksista. Suuret ja monimutkaiset projektit sisältävät riskin siitä, että hankkeen tulevia kustannuksia ja toimituksen mahdollisesti sisältämiä muita riskejä ei pystytä tarjousvaiheessa arvioimaan riittävän tarkasti, jolloin projektin tulos saattaa osoittautua odotettua heikommaksi.

 

  • Rahoitusmarkkinoiden haitallisilla muutoksilla voi olla vaikutusta asiakkaiden investointien rahoitukseen konsernin tulokseen sekä konsernin oman ja vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen saatavuuteen kilpailukykyisin ehdoin.

 

Riskejä vastaan pyritään suojautumaan kaikin käytettävissä olevin keinoin, jotka ovat kohtuudella toteutettavissa. Suojautumiskeinoja ovat esim. kannattavuuden ja tuottavuuden nostamiseen tähtäävien toimenpiteiden tekeminen, henkilöstön koulutus, toimintaohjeet, vakuutukset, kaupallisten sopimusten ehtojen kriittinen tarkastelu ja toiminnan jatkuva systemaattinen seuranta.

 

TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

Vuoden 2016 tärkeimpänä tavoitteena on nostaa konsernin kaikkien yksiköiden tuloksentekokykyä ja yhtenäistää yrityskulttuuria ja toimintatapoja.

Tilauskannan positiivisen kehityksen ja tehostamisohjelmien ansiosta konsernin liikevaihdon arvioidaan tilikaudella 2016 ylittävän 35 milj. euroa, kaikkien yksiköiden liiketuloksen arvioidaan olevan positiivinen ja konsernin liiketuloksen olevan n. 2,2 – 2,4 milj. euroa.

 

KATSAUSKAUDEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

16.8.2016 yhtiö tiedotti, että se aikaistaa puolivuosikatsauksen julkistamista ja julkistaa puolivuosikatsauksen 17.8.2016.

 

LAATIMISPERIAATTET

Puolivuosikatsaus on laadittu IAS 34 standardin mukaisesti. Puolivuosikatsaus ei sisällä tilinpäätöksessä esitettäviä liite- tai muita tietoja täydellisinä, joten puolivuosikatsausta tulee lukea yhdessä vuoden 2015 tilinpäätöksen kanssa.

Puolivuosikatsaus on laadittu noudattaen samoja laadintaperiaatteita kuin vuositilinpäätöksessä 2015 on esitetty.

Puolivuosikatsauksen tiedot ovat tilintarkastamattomia. Luvut ovat tuhansina euroina, jollei muuta ole mainittu.

Konsernissa tilikaudella 2015 tehty yritysjärjestely käsiteltiin konsernin IFRS tilinpäätöksessä ns. käänteisenä hankintana. Tämän vuoksi konsernin puolivuosikatsauksessa 30.6.2016 edellisen vuoden vertailuluvut ovat Uutechnic Oy:n lukuja.

 

 

KONSERNIN TUNNUSLUVUT      
  1.1.-30.6.16 1.1.-30.6.15 1.1.-31.12.15
1 000 EUR 6 kk 6 kk 12 kk
     
Liikevaihto, jatkuvat toiminnot 16 942 1 681 8 859
Liikevoitto/-tappio, jatkuvat toiminnot 1 065 379 1 186
% liikevaihdosta 6,3 22,5 13,4
Voitto/tappio ennen veroja, jatkuvat toiminnot 702 379 810
% liikevaihdosta 4,1 22,5 9,1
Tilikauden voitto/tappio lopetetuista toiminnoista 0 551 245
Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva osuus tilikauden tuloksesta 705 930 987
% liikevaihdosta 4,2 55,3 11,1
Oman pääoman tuotto (ROE), % 14,2 14,0 12,4
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % 11,0 17,9 13,5
Omavaraisuusaste, % 58,2 91,9 68,0
Current ratio 1,3 -1,3 1,4
Nettovelkaantumisaste (net gearing) 46,7 -81,3 50,5
Bruttoinvestoinnit 703 0 41
% liikevaihdosta 4,1 0,0 0,0
Tilauskanta, jatkuvat toiminnot 19 495 0 11 680
Taseen loppusumma 25 838 297 22 179
Henkilöstön lukumäärä tilikauden lopussa 195 14 179

 

 

KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA, IFRS
1 000 EUR 1.1.-30.6.2016 1.1.-30.6.2015 1.1.-31.12.2015
6 kk 6 kk 12 kk
JATKUVAT TOIMINNOT      
     
LIIKEVAIHTO 16 942 1 681 8 859
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 1 124 52 -477
Valmistus omaan käyttöön 682 0 0
Liiketoiminnan muut tuotot 60 12 34
Materiaalit ja palvelut 9 597 705 3 522
Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut 5 558 450 2 481
Poistot 274 26 137
Liiketoiminnan muut kulut 2 314 186 1 089
LIIKEVOITTO/LIIKETAPPIO 1 065 379 1 186
       
Yrityshankinnoista ja -myynneistä aiheutuneet poistot ja arvonalentumiset 228 0 76
Rahoituskulut 135 0 300
VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA 702 379 810
       
Tuloverot -3 82 102
TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO JATKUVISTA TOIMINNOISTA 705 297 709
LOPETETUT TOIMINNOT      
Tilikauden voitto/tappio lopetetuista toiminnoista 0 551 245
TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO 705 848 954
MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT      
Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä 0 0 33
MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT, NETTO 0 0 33
TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ 705 848 987
TILIKAUDEN VOITON/TAPPION JAKAUTUMINEN:
Emoyhtiön omistajille 705 297 709
TILIKAUDEN LAAJAN TULOKSEN JAKAUTUMINEN:
Emoyhtiön omistajille 705 848 987

 

 

Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos:      
Tulos/osake, laimentamaton, jatkuvat toiminnot 0,01 2 965,61 0,02
Tulos/osake, laimennettu, jatkuvat toiminnot 0,01 2 965,61 0,02
Tulos/osake, laimentamaton, lopetetut toiminnot 0,00 5 510,96 0,01
Tulos/osake, laimennettu, lopetetut toiminnot 0,00 5 510,96 0,01
Tulos/osake, laimentamaton, tilikauden tulos 0,01 8 476,57 0,03
Tulos/osake, laimennettu, tilikauden tulos 0,01 8 476,57 0,03
Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä
-laimentamaton 55 963 210 100 29 516 938
-laimennettu 55 963 210 100 29 516 938

 

KONSERNIN TASE, IFRS
1 000 EUR 30.6.2016 30.6.2015 31.12.2015
     
VARAT
PITKÄAIKAISET VARAT
Aineettomat hyödykkeet 2 126 5 2 262
Liikearvo 3 534 0 3 534
Aineelliset hyödykkeet 5 630 142 5 295
Myytävissä olevat sijoitukset 25 0 25
PITKÄAIKAISET VARAT 11 315 147 11 115
LYHYTAIKAISET VARAT      
Vaihto-omaisuus 3 905 298 2 684
Myyntisaamiset ja muut saamiset 4 092 425 1 223
Saamiset pitkäaikaishankkeista asiakkailta 5 828 0 6 478
Tuloverosaaminen 153 0 0
Rahat ja pankkisaamiset 545 686 679
LYHYTAIKAISET VARAT 14 523 1 408 11 063
MYYTÄVÄNÄ OLEVAT PITKÄAIKAISET VARAT 0 5 537 0
VARAT 25 838 7 092 22 179
OMA PÄÄOMA JA VELAT
OMA PÄÄOMA      
Osakepääoma 2 872 17 2 872
Ylikurssirahasto 6 0 6
Käyvän arvon rahasto ja muut rahastot 6 120 0 6 120
Muuntoerot 33 0 33
Kertyneet voittovarat 1 177 6 020 6 126
Jakautumisessa siirtyvät voittovarat 0 0 -5 654
OMA PÄÄOMA 10 208 6 037 9 504
PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA      
Laskennallinen verovelka 474 0 525
Pääomalainat 2 000 0 2 000
Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma 2 000 2 000
Pitkäaikaiset varaukset 298 0 263
PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA 4 772 0 4 788
LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA      
Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma 1 310 0 1 482
Ostovelat ja muut velat 9 548 808 6 360
Tuloverovelka 0 20 10
Lyhytaikaiset varaukset 0 14 35
LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA 10 858 842 7 887
MYYTÄVÄNÄ OLEVAT KOROLLISET JA KOROTTOMAT VELAT      
Myytävänä olevat korottomat velat 0 214 0
MYYTÄVÄNÄ OLEVAT KOROLLISET JA KOROTTOMAT VELAT 0 214 0
OMA PÄÄOMA JA VELAT 25 838 7 092 22 179
Pääomalaina: Vuonna 2015 tehdyssä rahoitusjärjestelyssä Hannu Laakkosen ja Mikko Laakkosen antamat lainat yhteensä 2 milj. euroa muunnettiin vakuudettomiksi pääomalainoiksi. Lainat ovat osakeyhtiölain 12 luvun mukaisia pääomalainoja, joiden pääoman lyhennys ja koron maksu voi tapahtua ainoastaan osakeyhtiölaissa säädettyjen edellytysten täyttyessä. Lainaehtojen mukaan lainat maksetaan takaisin kertasuorituksena 31.12.2019. Yhtiöllä on kuitenkin oikeus lyhentää lainoja ennenaikaisesti. Lainojen maksamattomalle pääomalle kertyy kiinteä 4 % vuotuinen korko. Osiin lainoista, yhteenlasketulta pääomaltaan 1 milj. euroa, liittyy erityinen vaihto-oikeus. Siltä osin kuin näistä lainoista on 31.12.2017 maksamatta pääomaa, niin lainanantajilla on oikeus muuttaa pääoma kokonaan tai osittain yhtiön osakkeisiin arvolla 0,25 euroa. Vaihto-oikeus perustuu yhtiön yhtiökokouksen 14.4.2015 antamaan osakeantivaltuutukseen.

 

RAHOITUSLASKELMA, IFRS
1 000 EUR 1.1.-30.6.2016 1.1.-30.6.2015 1.1.-31.12.2015
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA
Jatkuvien toimintojen tulos ennen veroja 702 379 810
Lopetettujen toimintojen tulos ennen veroja 0 704 306
Oikaisut:
Suunnitelman mukaiset poistot 274 40 151
Yrityshankinnoista ja -myynneistä aiheutuneet poistot ja arvonalentumiset 228 0 76
Muut tuotot ja kulut, joihin ei liity maksua -70 -164 -499
Rahoitustuotot ja -kulut 135 -171 91
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta 1 269 788 936
Käyttöpääoman muutos: 0 0 0
Lyhytaikaisten liikesaamisten muutos -2 308 -200 -745
Vaihto-omaisuuden muutos -1 220 -78 297
Lyhytaikaisten korottomien velkojen muutos 3 238 294 -602
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja 979 803 -115
Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista -125 -14 -49
Saadut korot ja muut rahoitustuotot liiketoiminnasta 0 91 246
Maksetut välittömät verot -113 -81 -176
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA 741 799 -94
 
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -702 0 -42
Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot 0 0 25
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA -702 0 -16
 
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA
Maksullinen osakeanti 0 0 1 500
Maksetut osingot 0 -700 -700
Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut -605 0 -2 750
Lyhytaikaisten lainojen nostot 434 0 2 000
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA -172 -700 50
 
Laskelman mukainen rahavarojen muutos -133 99 -61
Rahavarat tilikauden alussa 679 587 587
0 0 438
Jakautumisen yhteydessä siirtyneet rahavarat 0 0 -286
Rahavarat tilikauden lopussa 545 686 679
Taseen mukainen rahavarojen muutos -133 99 -61

 

 

KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSET, IFRS
 
1 000 EUR
Oman pääoman muutos 1.1.-30.6.2016 Osake-pääoma Ylikurssirahasto Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Vararahasto Muuntoerot Voittovarat Yhteensä
Oma pääoma yhteensä tilikauden alussa 2 872 6 6 120 0 33 472 9 504
Laaja tulos
Tilikauden tulos 0 705 705
Muuntoerot 0 0 0
Tilikauden laaja tulos yhteensä   0     0 705 705
Liiketoimet omistajien kanssa              
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä 0 0 0 0 0 0 0
Oma pääoma yhteensä tilikauden lopussa 2 872 6 6 120 0 33 1 177 10 208
               
Oman pääoman muutos 1.1.-30.6.2015 Osake-pääoma Ylikurssirahasto Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Vararahasto Muuntoerot Voittovarat Yhteensä
Oma pääoma yhteensä tilikauden alussa 17 0 0 0 0 5 872 5 889
Laaja tulos
Tilikauden tulos 848 848
Muuntoerot 0
Tilikauden laaja tulos yhteensä 0 0 0 0 0 848 848
Liiketoimet omistajien kanssa              
Osingonjako   0 -700 -700
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä 0 0 0 0 0 -700 -700
Oma pääoma yhteensä tilikauden lopussa 17 0 0 0 0 6 020 6 037
Oman pääoman muutos 1.1.-31.12.2015 Osake-pääoma Ylikurssirahasto Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Vararahasto Muuntoerot Voittovarat Yhteensä
Oma pääoma yhteensä tilikauden alussa 17 0 0 0 0 5 872 5 889
Laaja tulos
Tilikauden tulos 0 954 954
Muuntoerot 33 0 33
Tilikauden laaja tulos yhteensä   0     33 954 987
Liiketoimet omistajien kanssa              
Osingonjako     -700 -700
Osakeanti     1 500 1 500
Osakevaihto     7 680 7 680
Transaktiomenot omasta pääomasta     -159 -159
Käänteisen hankinnan kirjaukset 2 855 6 -2 901 0 0 0 -40
Jakautumisessa siirtyvät erät           -5 654 -5 654
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä 2 855 6 6 120 0 0 -6 354 2 627
Oma pääoma yhteensä tilikauden lopussa 2 872 6 6 120 0 33 472 9 504

 

 

 

VAKUUDET JA VASTUUT
Vakuudet ja vastuut
 
EUR
  30.6.2016 31.12.2015
Annetut vakuudet
 
Velat, joiden vakuudeksi on annettu kiinnityksiä tai osakkeita  
Rahalaitoslainat 2 000 2 267
Tililuotot 1 606 1 215
Yhteensä 3 606 3 482
 
Rahalaitoslainojen vakuutena on sekä kiinnityksiä että osakepantteja. Osakepantit ovat tytäryhtiöosakkeita.
 
Velkojen ja pankkitakausten sekä pankkitakauslimiitin vakuudeksi annetut kiinnitykset
Vakuudeksi annetut kiinteistökiinnitykset 4 743 4 743
Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset 22 238 17 238
Yhteensä 26 981 21 981
 
Muut omasta puolesta annetut vakuudet
Talletukset 9 9
Yhteensä 9 9
 
Muut annetut vakuudet
 
Plc Uutechnic Group Oyj on antanut vakuudeksi tytäryhtiöidensä AP-Tela Oy:n, Japrotek Oy:n, Uutechnic Oy:n ja Stelzer Rührtechnik International GmbH:n osakekannat.
 
Vastuusitoumukset ja muut vastuut
 
Pankkitakaukset
Pankkitakauslimiitit yhteensä 7 172 7 443
Pankkitakauslimiiteistä käytössä 5 217 5 235
 
Muiden kuin rahoitusleasingsopimusten vastuut
Alle vuoden sisällä erääntyvät 23 23
1-5 vuoden sisällä erääntyvät 27 27
Yhteensä 50 50
Muut kuin rahoitusleasingsopimukset sisältävät pääasiassa lyhytaikaisia IT-laitteiden ja -ohjelmistojen leasingsopimuksia. Leasingsopimusten ehdot ovat tavanomaisia käyttöleasingsopimusten ehtoja.
IFRIC 4:n mukaiset järjestelyt
Konsernissa ei ole IFRIC 4:n tarkoittamia järjestelyjä.
Muut vuokrasopimukset
Konserni on vuokrannut käyttöönsä tuotanto- ja toimistorakennuksia erityyppisin purettavissa olevin vuokrasopimuksin.
Vuokravastuut
Alle vuoden sisällä erääntyvät 560 552
1-5 vuoden sisällä erääntyvät 2 238 2 209
Myöhemmin erääntyvät 3 134 3 134
Yhteensä 5 931 5 895
     
Yhtiö tiedotti 22.6.2016 että konsernin tytäryhtiö Japrotek Oy Ab:n nykyinen uusi vuokranantaja on Uurec Holding Oy. Uurec Holding Oy:n omistavat Saola Invest Oy ja UuCap Oy, jotka ovat Sami Alatalon, Timo Lindströmin ja Jouko Peräahon määräysvallassa olevia yhtiöitä. Uudenkaupungin kiinteistö on vuokrattu UuCap Oy:ltä, joka on Timo Lindströmin ja Jouko Peräahon määräysvallassa oleva yhtiö.
 
Muut omasta puolesta annetut vastuusitoumukset
Asiakkaille ja toimittajille annetut takaukset 570 50
Pankkitakauslimiittien vakuudeksi annetut takaukset 7 172 7 443
Lainojen vakuudeksi annetut takaukset 3 606 3 482
Vuokratakausten vakuudeksi annetut vastatakaukset 410 410
Yhteensä 11 758 11 385

 

 

 

Uudessakaupungissa 17.8.2016

 

PLC UUTECHNIC GROUP OYJ

Hallitus

 

Lisätietoja:

Jouko Peräaho, hallituksen puheenjohtaja +358 500 740808

www.uutechnicgroup.fi

 

Uutechnic Groupin toiminta-ajatuksena on asiakkaan kilpailukyvyn parantaminen tarjoamalla heille edistyksellisiä prosessiteknisiä ratkaisuja sekä ainutlaatuista palvelukonseptia maailmanlaajuisesti. Tuotevalikoimaan kuuluvat mm. sekoittimet, erityyppiset paineastiat, prosessi- ja varastosäiliöt, reaktorit ja lämmönvaihtimet sekä erityyppiset pitkät hitsatut ja koneistetut pyörähdyskappaleet kuten telat, sylinterit, putket ja kartiot.

Tärkeimmät teollisuudenalat ovat hydrometallurgia, kaivos-, sellu-, paperi-, elintarvike-, lannoite-, ja muu kemianteollisuus sekä ympäristöteknologia.

Konsernin emoyhtiö on Plc Uutechnic Group Oyj ja tytäryhtiöt ovat AP-Tela Oy, Japrotek Oy Ab, Uutechnic Oy ja Stelzer Rührtechnik International GmbH.