Plc Uutechnic Group Oyj:n tilinpäätöstiedote tilikaudelta 1.1.-31.12.2015
PLC UUTECHNIC GROUP OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 11.3.2016 klo 09:30
PLC UUTECHNIC GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1. – 31.12.2015
Uutechnic Group –konsernissa (entinen Vaahto Group –konserni) tehtiin tilikauden jälkimmäisellä puoliskolla yritys- ja rahoitusjärjestelyjä, joilla oli merkittävä vaikutus konsernin liiketoimintaan, omistusrakenteeseen sekä tase- ja rahoitusasemaan. Järjestely hyväksyttiin emoyhtiön ylimääräisessä yhtiökokouksessa 30.10.2015. Järjestelyn yhteydessä konsernin emoyhtiön nimi muutettiin Plc Uutechnic Group Oyj:ksi (entinen Vaahto Group Plc Oyj). Järjestely toteutettiin vaiheittain siten, että se oli kokonaisuudessaan loppuunsaatettu tilikauden päättymisen jälkeen tammikuussa 2016.
Yritysjärjestely muodostaa konsernin IFRS-raportoinnissa ns. käänteisen hankinnan. Uutechnicin omistajien saatua enemmistön yhdistetyn konsernin osakkeista ja äänistä sekä hallituksesta, konsernitilinpäätöstä laadittaessa juridisena hankinnan kohteena oleva Uutechnic Oy katsotaan kirjanpidollisesti hankkivaksi osapuoleksi.
Tilinpäätöksessä 31.12.2015 konsernin IFRS raportoinnissa yhdistellään Uutechnic Oy 1.1.- 31.12.2015 sekä vanha Vaahto Group -konserni 1.11. – 31.12.2015. Uutechnicin jakautumisessa yhdistymisen ulkopuolelle jäävät toiminnot ja niihin liittyvät tase-erät esitetään lopetettuina toimintoina tuloslaskelmassa ja jakautumisessa 31.12.2015 poistuvina erinä taseessa. Vertailulukuina esitetään Uutechnic Oy:n luvut 1.1.- 31.12.2014 samalla tavalla luokiteltuna. Tilinpäätöksessä esitettävät konsernin 2015 luvut eivät ole vertailukelpoisia konsernin aikaisemman raportoinnin kanssa. Soveltuvin osin vertailukelpoisina vuoden 2014 lukuina esitetään konsernin jatkuvien toimintojen liiketoimintaa harjoittavien yksiköiden Uutechnic Oy:n, Japrotekin, Stelzerin sekä AP-Telan yhteenlaskettuja lukuja. 2014 luvut ilman mainintaa vertailukelpoisuudesta ovat Uutechnic Oy:n lukuja ennen jakautumista.
Uutechnic Group –konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto tilikaudella 2015 oli 8,9 milj. euroa (2,3 milj. euroa) ja liiketulos 1,2 milj. euroa (-0,02 milj. euroa). Uutechnic Group –konsernin tilauskanta tilikauden päättyessä oli 11,7 milj. euroa. Vertailukelpoinen edellisen vuoden tilauskanta oli 12,2 milj. euroa. Jatkuvien toimintojen osakekohtainen tulos oli 0,02 euroa/osake (0,0 euroa).
LIIKETOIMINTA- JA YRITYSJÄRJESTELY
3.9.2015 tiedotettiin ehdollisesta yritysjärjestelystä, jossa Vaahto Group ja Uutechnic Oy:n liiketoiminta yhdistetään osakevaihdolla ja yhtiön rahoitus- sekä taseasemaa vahvistetaan merkittävästi annein sekä sopimuksin rahoittajien kanssa. Järjestely hyväksyttiin emoyhtiön ylimääräisessä yhtiökokouksessa 30.10.2015 ja järjestely toteutettiin vaiheittain siten, että se oli kokonaisuudessaan loppuunsaatettu tilikauden päättymisen jälkeen tammikuussa 2016.
Järjestelyn seurauksena konserniin tuli tytäryhtiöksi Uutechnic Oy (2708799-4), joka syntyi vuoden vaihteessa 2015/2016 kaupparekisteriin merkityn aiemman Uutechnic Oy:n (0933067-1) jakautumisen seurauksena. Jakautumisessa aiemman Uutechnic Oy:n liiketoiminta sekä siihen liittyneet koneet, laitteet ja varasto siirtyivät uuteen Uutechnic Oy:öön (2708799-4). Liiketoimintaan kuulumaton varallisuus ja Uudessakaupungissa sijaitsevat Uutechnic Oy:n käytössä olevat kiinteistöt siirtyivät UuCap Oy:lle (2553243-3). UuCap Oy jäi yritysjärjestelyn ulkopuolelle ja uusi Uutechnic Oy tuli osaksi konsernia osakevaihdolla. Osakevaihdossa Plc Uutechnic Group Oyj suuntasi Uutechnic Oy:n osakkeenomistajille osakeannin, jossa vastikkeeksi Uutechnic Oy:n osakkeista tarjottiin merkittäväksi 24 000 000 Plc Uutechnic Group Oyj:n osaketta merkintähintaan 0,25 euroa osakkeelta. Yritysjärjestelyn yhteydessä toteutettiin myös merkintäetuoikeusanti sekä Uutechnic Oy:n osakkeenomistajille suunnattu raha-anti, joissa Plc Uutechnic Group Oyj:öön sijoitettiin yhteensä n. 4,0 milj. euroa rahana merkintähinnalla 0,25 euroa osakkeelta. Yritys- ja rahoitusjärjestelyssä Plc Uutechnic Group Oyj:n osakemäärä nousi osakeantien johdosta aiemmasta 15 977 360 osakkeesta 55 963 210 osakkeeseen
Järjestelyyn liittyi lisäksi rahoittajien kanssa tehtyjä sopimuksia, joiden seurauksena konsernin velkamäärä aleni noin 3,4 milj. eurolla. Lisäksi Mikko Laakkoselta ja Hannu Laakkoselta olevat 2,0 milj. euron velat muutettiin pääomalainoiksi. Tämä rahoitusjärjestely saatettiin päätökseen tilikaudella 2015. Pääomalainoihin liitettiin erityisehto, jossa 1,0 miljoonan euron määrän pääomalla on vaihto-oikeus Plc Uutechnic Group Oyj:n osakkeisiin merkintähinnalla 0,25 euroa osakkeelta, mikäli pääomaa ei makseta velan ehtojen mukaisessa ajassa.
Koko järjestelyn vaikutus Uutechnic Groupin liiketoimintaan sekä taloudelliseen asemaan on merkittävä. Vakavaraisuus parantui olennaisesti ja velkaantuneisuus pienentyi huomattavasti. Uusia tilauksia on tilikauden päättymisen jälkeen saatu merkittävästi ja konsernin tilauskanta on hyvällä tasolla.
LIIKETOIMINNAN RAPORTOINTI
Uutechnic Groupin toiminta-ajatuksena on asiakkaan kilpailukyvyn parantaminen tarjoamalla heille edistyksellisiä prosessiteknisiä ratkaisuja sekä ainutlaatuista palvelukonseptia maailmanlaajuisesti. Tuotevalikoimaan kuuluvat mm. sekoittimet, erityyppiset paineastiat, prosessi- ja varastosäiliöt, reaktorit ja lämmönvaihtimet sekä erityyppiset pitkät hitsatut ja koneistetut pyörähdyskappaleet kuten telat, sylinterit, putket ja kartiot.
Tärkeimmät teollisuudenalat ovat hydrometallurgia, kaivos-, sellu-, paperi-, elintarvike-, lannoite-, ja muu kemianteollisuus sekä ympäristöteknologia.
Konsernin kaikki liiketoiminta raportoidaan yhdessä segmentissä. Lopetettuna liiketoimintana käsitellään Uutechnic Oy:n se osa, joka jäi kaupparekisteriin 31.12.2015 merkityssä jakautumisessa Uutechnic Group -konsernin ulkopuolelle. Lopetettujen toimintojen tulosvaikutus esitetään tuloslaskelmassa yhdellä rivillä jatkuvista toiminnoista erillään.
Uutechnic Group -konsernin emoyhtiö on Nasdaq Helsinkiin listattu Plc Uutechnic Group Oyj, joka omistaa tytäryhtiöt 100 %:sti. Emoyhtiö vastaa konsernin johdosta, strategisesta suunnittelusta, taloushallinnosta, IT:stä ja rahoituksesta sekä henkilöstöhallinnosta. Liiketoimintaa harjoitetaan tytäryhtiöissä, joita ovat AP-Tela Oy, Japrotek Oy Ab, Uutechnic Oy ja Stelzer Rührtechnik International GmbH. Konserniin kuuluu lisäksi sisäinen myyntiyhtiö Steva Oy sekä Vaahto Group Asia Ltd ja sen tytäryhtiö Vaahto Pulp & Paper Machinery Distribution (Shanghai) Co. Ltd Kiinassa. Kiinan yhtiöissä ei ole ollut liiketoimintaa tilikaudella 2015. Tilikauden päättymisen jälkeen Steva Oy on päätetty fuusioida Uutechnic Oy:öön, fuusion arvioidaan toteutuvan kesäkuussa 2016.
Uutechnic Oy on vaativaan sekoitusteknologiaan erikoistunut yritys, joka toimittaa edistyksellisiä sekoitusteknisiä ratkaisuja nestepohjaisille prosesseille ympäri maailmaa. Yrityksen päätuotteita ovat prosessiteollisuuden pysty- ja kylkisekoitinratkaisut, joiden tuotekehitys, suunnittelu ja valmistus tehdään yksilöllisesti asiakkaan ja prosessivaatimusten mukaan. Uutechnic toimii asiakkaidensa voimavarana ja hyvin läheisessä kumppanuussuhteessa kaikissa sekoitusteknisissä asioissa. Tilikauden 2015 merkittävin toimitus ja uuden markkinan avaus oli Kazakstaniin toimitetut reaktorisekoittimet kaivannaisteollisuuteen. Muuten Uutechnicin liikevaihto kertyi pääasiassa kumppanuusasiakkuuksien kautta. Tilikauden päättymisen jälkeen Uutechnicin tilauskanta on kehittynyt positiivisesti.
Japrotek Oy Ab:n tarjoaa asiakkailleen kokonaispalvelua, johon sisältyvät tuotekehitys, suunnittelu, valmistus, asennus sekä käynnistys-, huolto- ja varaosapalvelut. Japrotekin päätuotteita ovat mm. vaativat prosessi- ja varastosäiliöt, reaktorit, paineastiat, erityyppiset kolonnit, lämmönvaihtimet ja sekoittimet. Yhtiön erikoisalaa ovat vaativien konstruktioiden sekä erikoismateriaalien kuten titaanin, erityyppisten compoundien, nikkeliseosten, duplexien sekä ruostumattomien ja haponkestävien terästen suunnittelu- ja valmistusosaaminen. Tilikauden 2015 lopun tilauskanta pysyi suunnilleen edellisvuoden tasolla. Merkittävimpiä toimituksia vuonna 2015 olivat liuotusautoklaavin toimitus suomalaiselle asiakkaalle ja kiteytyslaitoksen toimitus Kemiralle Brasiliaan. Vuoden 2015 aikana saaduista tilauksista merkittävimmät olivat valkaisureaktori Metsä Fibre Äänekoskelle, säiliön ja tornin toimitukset Vallvik Bruk Ab:lle Ruotsiin sekä neljän kiteyttimen toimitus Yara Norge As Porsgrunn tehtaille Norjaan. Kyseiset tilaukset toimitetaan asiakkaille vuoden 2016 aikana. Tilikauden päättymisen jälkeen Japrotekin tilauskanta on kehittynyt suotuisasti.
Stelzer Rührtechnik International GmbH on erikoistunut prosessiteollisuuden sekoitinjärjestelmiin ja niihin liittyviin huoltoliiketoimintoihin. Stelzerin liiketoiminta perustuu teknologiseen erikoistumiseen, asiakkaiden ydinprosessien perusteelliseen tuntemukseen sekä laajaan omaan tutkimus -ja kehitystyöhön. Yhtiön pääasialliset asiakassegmentit ovat elintarvike-, kemian- ja lääketeollisuus sekä ympäristöteknologia. Vuonna 2015 Stelzer toimitti historiansa suurimman sekoittimen kemianteollisuuden asiakkaalle Aasiaan. Tilanne elintarviketeollisuudessa ja Kiinan markkinoilla parantui edellisestä vuodesta. Tilikauden päättymisen jälkeen Stelzerin tilauskanta on kasvanut tilikauden 2015 lopun tasosta sisältäen mm. merkittävän tilauksen uudelle biokaasutehtaalle Aasiaan. Tilauskannan kehitys ja positiiviset markkinanäkymät antavat edellisvuotta paremman lähtökohdan tulevalle tilikaudelle.
AP-Tela Oy on komponentti- ja tilauskonepaja, joka osallistuu asiakkaidensa tuotantoprosessien kehittämiseen valmistamalla laitteistoja ja osia paperi-, kartonki- ja selluteollisuudelle palvellen myös puunjalostus-, teräs-, meri-, energia- ja konepajateollisuuden asiakkaita. Selluteollisuuden investointitason säilyminen hyvällä tasolla ja kumppanuuksien vahvistuminen tietyissä asiakassegmenteissä on vaikuttanut myönteisesti AP-Telan kasvuun. Vuoden 2015 loppupuolella tapahtunut konsernin yritysjärjestely selkeytti AP-Telan asemaa ja vahvisti selkeästi luottamusta asiakkaiden keskuudessa. Myös tuotestrategiset ratkaisut edesauttoivat kasvattamaan tilauskertymää. AP-Telan ydinliiketoimintaa ovat edelleen mittojen mukaisten putkien ja kartioiden valmistus sekä telojen ja muiden pitkien pyörähdyskappaleiden valmistus. Tilikauden päättymisen jälkeen AP-Telan tilauskanta on kehittynyt erittäin suotuisasti.
LIIKEVAIHTO JA KANNATTAVUUS
Konsernin liikevaihdon ja tuloksen osalta on huomattava edellä mainitun käänteisen hankinnan vaikutus raportointiin. Konsernin tuloslaskelmaan yhdistellään Uutechnic Oy:n koko tilikausi 1.1.- 31.12.2015 ja muun konsernin (aiempi Vaahto Group -konserni) osalta kaksi kuukautta 1.11.- 31.12.2015. Raportointiin vaikuttaa myös se, että järjestely on nk. käänteinen hankinta, eli Uutechnic Oy katsotaan hankkivaksi osapuoleksi. Konsernin raportointi ei ole vertailukelpoinen aiempiin konsernitilinpäätöksiin. Tässä toimintakertomuksessa suluissa esitetyt vertailuluvut viittaavat Uutechnic Oy:n tilinpäätökseen 1.1.- 31.12.2014. Uutechnic Oy:n jakautumisessa konsernin ulkopuolelle jäävät varat ja velat ja niiden tulosvaikutus on luokiteltu raportoinnissa lopettaviin liiketoimintoihin.
Uutechnic Group –konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto tilikaudella 2015 oli 8,9 mil. euroa (2,3 milj. euroa) ja liiketulos 1,2 milj. euroa (-0,02; milj. euroa). Uutechnic Oy:n jatkuvien toimintojen koko vuoden liiketulos oli positiivinen, samoin konserniin liitettyjen yksiköiden kahden viimeisen kuukauden liiketulos oli positiivinen johtuen loppuvuoteen painottuneista kannattavista toimituksista. Liikevaihdon kasvusta n. 5 milj. euroa tulee konserniin 1.11.2015 lähtien hankituista yksiköistä (Japrotek Oy Ab, AP-Tela Oy, Stelzer Rührtechnik Int. GmbH).
Jatkuvien toimintojen liikevoittoa rasittaa n.0,25 milj. euroa tehtyyn yritysjärjestelyyn liittyviä kuluja. Konserniin 1.11.2015 yhdisteltyjen yksiköiden vastaavat järjestelykulut on kirjattu yhdistelyä edeltävälle ajalle.
Kulunut tilikausi oli Uutechnic Oy:lle hyvä, yhtiön jatkuvien toimintojen liikevaihto kasvoi 53 % edellisen vuoden 2,3 milj. eurosta 3,5 milj. euroon ja kannattavuus palasi hyvälle tasolle.
Japrotek Oy Ab:n vuosi 2015 oli haasteellinen johtuen yleisestä taloudellisesta tilanteesta. Koko vuoden liikevaihto oli 12,9 milj. euroa (11,0 milj. euroa). Sekä vuoden 2015 että edellisen vuoden toiminta oli selvästi tappiollista.
Stelzer Rührtechnik Int. GmbH:n haasteena oli toimitusten epätasainen jakautuminen vuoden 2015 aikana. Yhtiö pystyi kuitenkin reagoimaan hiljaiseen alkuvuoteen kustannussäästöillä ja vastaavasti lisäämän työpanoksia loppuvuonna. Yhtiön koko vuoden liikevaihto oli 9,1 milj. euroa (9,1 milj. euroa) ja koko vuoden tulos lievästi positiivinen.
Vuonna 2015 AP-Tela Oy:n liikevaihto kasvoi 13 % edellisestä vuodesta ollen 5,2 milj. euroa (4,6 milj. euroa). Liikevaihdon kasvusta huolimatta tulos jäi odotuksia heikommaksi ja koko vuoden tulos oli negatiivinen. Vuoden 2015 lopulla alkanut tilauskannan kasvu on jatkunut vuoden 2016 puolella erittäin hyvänä, joten yhtiöllä on hyvä lähtökohta seuraavaan vuoteen.
TILAUSKANTA
Uutechnic Group –konsernin yhtiöiden yhteenlaskettu tilauskanta tilikauden päättyessä oli 11,7 milj. euroa. Vertailukelpoinen edellisen vuoden tilauskanta oli 12,2 milj. euroa. Tilikauden päättymisen jälkeen tilauskanta on kasvanut merkittävästi ollen helmikuun 2016 lopussa 18,8 milj. euroa.
RAHOITUSASEMA JA MAKSUVALMIUS
Järjestelyt ennen Uutechnic Oy:n kanssa toteutettua yhdistymistä
Helmikuussa 2015 toteutettiin järjestely, jossa yhtiön rahoittajat sitoutuvat antamaan yhtiön lainoja anteeksi yhteensä n. 3,9 milj. euroa sekä muuntamaan lainasaataviaan pääomalainaksi n. 1,2 milj. euroa. Samassa yhteydessä toteutettiin suunnattu osakeanti ja laskettiin liikkeeseen 10 miljoonaa uutta osaketta 0,25 euron osakekohtaiseen merkintähintaan.
Järjestelyt Uutechnic Oy:n kanssa toteutetun yhdistymisen yhteydessä
Yhtiö tiedotti 3.9.2015 aiesopimuksesta, jossa Vaahto Group –konserni ja Uutechnic Oy:n liiketoiminta yhdistyvät järjestelyssä, jossa Vaahto Group Plc Oyj hankkii osakevaihdolla Uutechnic Oy:n liiketoiminnan, Vaahto Group Plc Oyj järjestää merkintäoikeusannin ja Uutechnic Oy:n osakkeenomistajille suunnataan maksullinen osakeanti. Järjestelyn edellytyksenä oli lisäksi Vaahto Group –konsernin velkojen uudelleen järjestely.
28.10.2015 tiedotetussa rahoitusjärjestelyssä rahoittajat antoivat lainoja anteeksi 3,4 milj. euroa ja Mikko Laakkoselta sekä Hannu Laakkoselta saadut lainat pääomaltaan yhteensä 2,0 miljoonaa euroa muutettiin pääomalainoiksi. Lisäksi yritysjärjestelyyn liittyi yhtiön pääomittaminen osakeannein siten, että vanhat osakkeenomistajat merkitsivät merkintäetuoikeusannissa 9 985 850 uutta osaketta arvolla 0,25 euroa. Sekä Uutechnicin omistajat tai heidän nimeämänsä tahot merkitsivät suunnatussa annissa 6 000 000 uutta osaketta arvolla 0,25 euroa. Näillä maksullisilla anneilla saatiin uutta pääomaa n. 4,0 milj. euroa.
Uutechnic Oy:n liiketoiminta hankittiin osakevaihdolla antamalla vastikkeeksi 24 000 000 uutta osaketta.
Ylimääräinen yhtiökokous 30.10.2015 hyväksyi yllä mainitun yritys- ja rahoitusjärjestelyn, jonka jälkeen järjestely oli osapuolia sitova. Järjestelyn seurauksena konsernin taloudellinen asema parani merkittävästi.
Uutechnic Group –konsernin taseen loppusumma oli tilikauden lopussa 22,2 milj. euroa (6,7 milj. euroa *). Konsernin korollisten velkojen kokonaismäärä oli 5,5 milj. euroa (0,0 milj. euroa), josta määrästä 2.0 milj. euroa oli oman pääoman ehtoisia lainoja. Konsernin liiketoiminnan rahavirta oli tilikaudella -0,09 milj. euroa (-0,6 milj. euroa).
Konsernin omavaraisuusaste tilikauden päättyessä oli 68,0 prosenttia (88,6 prosenttia) ja nettovelkaantumisaste ”Gearing” oli 50,5 prosenttia (-86,0 prosenttia). Tilikauden sijoitetun pääoman tuotto oli 13,5 prosenttia (6,5 prosenttia) ja oman pääoman tuotto 12,4 prosenttia (8,1 prosenttia).
Uutechnic Group –konsernin taseen pitkäaikaiset varat ovat yhteensä 11,1 milj. euroa (0,2 milj. euroa).
*) Koska järjestely on käsitelty käänteisenä hankintana, suluissa esitetyt vertailuluvut viittaavat Uutechnic Oy:n tilinpäätökseen 1.1.- 31.12.2014.
OMA PÄÄOMA
Tilinpäätöksessä 2014 emoyhtiön Plc Uutechnic Group Oyj:n oma pääoma oli -7,8 milj. euroa negatiivinen. Rahoitusjärjestelyyn liittyvät lainojen anteeksiannot ja osakeannit ovat vaikuttaneet positiivisesti omaan pääomaan. Tilikauden 2015 päättyessä emoyhtiön oma pääoma oli 11,5 milj. euroa. Konsernin oma pääoma tilikauden päättyessä oli 9,5 milj. euroa.
Hannu Laakkosen ja Mikko Laakkosen antamat lainat yhteensä 2 milj. euroa muunnettiin rahoitusjärjestelyn yhteydessä vakuudettomiksi pääomalainoiksi. Lainat ovat osakeyhtiölain 12 luvun mukaisia pääomalainoja, joiden pääoman lyhennys ja koron maksu voi tapahtua ainoastaan osakeyhtiölaissa säädettyjen edellytysten täyttyessä. Lainaehtojen mukaan lainat maksetaan takaisin kertasuorituksena 31.12.2019. Yhtiöllä on kuitenkin oikeus lyhentää lainoja ennenaikaisesti. Lainojen maksamattomalle pääomalle kertyy kiinteä 4 % vuotuinen korko. Osiin lainoista, yhteenlasketulta pääomaltaan 1 milj. euroa, liittyy erityinen vaihto-oikeus. Siltä osin kuin näistä lainoista on 31.12.2017 maksamatta pääomaa, niin lainanantajilla on oikeus muuttaa 1 milj. euron pääoma kokonaan tai osittain yhtiön osakkeisiin arvolla 0,25 euroa. Vaihto-oikeus perustuu yhtiön yhtiökokouksen 14.4.2015 antamaan osakeantivaltuutukseen.
Tehtyjen arvonalennustestien mukaan omaisuuserien arvonalentumisia ei ole.
TUTKIMUS JA TUOTEKEHITYS SEKÄ INVESTOINNIT
Tutkimus ja tuotekehityskustannukset on käsitelty vuosikuluna. Konsernin tutkimus- ja kehitystoiminnan painopiste oli asiakkaiden prosessien kehittämisessä.
Konsernin käyttöomaisuusinvestoinnit olivat katsauskaudella 0,04 milj. euroa (0 milj. euroa). Investoinnit ovat pääosin pieniä laitehankintoja.
HENKILÖSTÖ
Uutechnic Group -konsernin henkilöstömäärä oli tilikauden päättyessä 179. Uutechnic Oy:n henkilömäärä tilikauden päättyessä oli 13 ja muiden konserniin yhdisteltyjen yksiköiden henkilömäärä yhteensä 166. Toimihenkilöitä oli 75 ja tuotannon työntekijöitä 104.
OSAKEANTIVALTUUTUS
Varsinainen yhtiökokous päätti 14.4.2015 hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa hallituksen päättämään uusien osakkeiden annista ja osakeyhtiölain 10 luvun 1§:ssä tarkoitettujen optio-oikeuksien ja muiden osakkeeseen oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä. Annettavien uusien osakkeiden määrä voi olla enintään 10 000 000 osaketta mukaan lukien erityisten oikeuksien perusteella annettavat osakkeet. Valtuutus on voimassa 31.5.2016 saakka, ellei yhtiökokous muuta tai peruuta valtuutusta sitä ennen. Valtuutusta on käytetty marraskuussa 2015 4 000 000 osakkeen osalta Hannu Laakkosen ja Mikko Laakkosen antamien lainojen konvertoinnin yhteydessä (erityinen vaihto-oikeus).
HALLITUS, YHTIÖN JOHTO SEKÄ TILINTARKASTAJAT
Varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka 14.4.2015 emoyhtiön hallituksessa olivat Reijo Järvinen (pj), Sami Alatalo (vpj), Topi Karppanen ja Mikko Vaahto. Varsinaisessa yhtiökokouksessa 14.4.2015 emoyhtiön hallitukseen valittiin Sami Alatalo (pj), Topi Karppanen (vpj) ja Mikko Kilpinen.
Ylimääräisessä yhtiökokouksessa 30.10.2015 hallitukseen poisjääneiden Toivo (Topi) Karppasen ja Mikko Kilpisen sijaan valittiin Jouko Peräaho ja Timo Lindström. Näin ollen hallituksen muodostivat Jouko Peräaho (pj), Sami Alatalo (vpj) ja Timo Lindström.
Toimitusjohtajana 31.3.2015 saakka toimi DI Toivo (Topi) Karppanen. Ajalla 1.4. – 30.11.2015 toimitusjohtajana toimi DI Kalle Rasinmäki ja 1.12.2015 alkaen DI Martti Heikkilä.
Konsernin tilintarkastuksen on suorittanut KHT-yhteisö Ernst & Young Oy, päävastuullisena tilintarkastajana Erkka Talvinko, KHT.
Yhtiö noudattaa NASDAQ Helsingissä listattujen yhtiöiden noudatettavaksi annettua Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) 2010. Selvitys konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmästä julkaistaan vuosikertomuksessa sekä konsernin Internet-sivuilla www.uutechnicgroup.fi.
MERKITTÄVÄT RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT SEKÄ NIIDEN HALLINTA
Uutechnic Groupin tuotteiden kysyntä on riippuvaista maailmantalouden ja asiakastoimialojen suhdanteista ja kehityksestä ja se muodostaa yleisen ulkopuolisen riskin toiminnalle. Kysynnän vaihtelujen sisältämää riskiä pyritään tasaamaan suuntaamalla konsernin myyntitoimintaa eri markkina-alueiden ja asiakastoimialojen suhdanteiden mukaisesti.
Konsernin emoyhtiön hallituksen mukaan muut merkittävät riskit ja epävarmuustekijät konsernin osalta liittyvät ainakin seuraaviin seikkoihin:
- Konsernin aiemmin tappiollisesti toimineiden yksiköiden kääntäminen voitolliseksi edellyttää kilpailukyvyn parantamista sekä riittävien liiketoimintavolyymien saavuttamista.
- Yhtiökokouksessa 30.10.2015 päätettyyn yritysjärjestelyyn liittyvä haltuunotto ja siihen liittyvä toimintojen yhdistäminen.
- Osa konsernin liiketoiminnasta koostuu suurista tai suurehkoista projektitoimituksista. Suuret ja monimutkaiset projektit sisältävät riskin siitä, että hankkeen tulevia kustannuksia ja toimituksen mahdollisesti sisältämiä muita riskejä ei pystytä tarjousvaiheessa arvioimaan riittävän tarkasti, jolloin projektin tulos saattaa osoittautua odotettua heikommaksi.
- Rahoitusmarkkinoiden haitallisilla muutoksilla voi olla vaikutusta konsernin tulokseen sekä konsernin oman ja vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen saatavuuteen kilpailukykyisin ehdoin.
Riskejä vastaan pyritään suojautumaan kaikin käytettävissä olevin keinoin, jotka ovat kohtuudella toteutettavissa. Suojautumiskeinoja ovat esim. kannattavuuden ja tuottavuuden nostamiseen tähtäävien toimenpiteiden tekeminen, henkilöstön koulutus, toimintaohjeet, vakuutukset, kaupallisten sopimusten ehtojen kriittinen tarkastelu ja toiminnan jatkuva systemaattinen seuranta.
TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT
Konsernin tavoitteena on olla vakavarainen, maailmanlaajuisesti tunnettu ja haluttu yhteistyökumppani valitsemillaan tuote- ja markkinasegmenteillä. Konsernin selkeänä tavoitteena on kasvaa orgaanisesti ja myös mahdollisten yritysjärjestelyjen kautta.
Vuoden 2016 tärkeimpänä tavoitteena on viedä Uutechnic Oy:n yrityskulttuuria ja tuloksentekokykyä konsernin kaikkiin yksiköihin sekä yhtenäistää tytäryhtiöiden toimintatapoja. Konsernissa on aloitettu myös toiminnan tehostamisohjelmia, joiden yhteenlaskettuna tavoitteena ovat 1,5 milj. euron säästöt vuoteen 2015 verrattuna.
Tehdyllä yritys- ja rahoitusjärjestelyllä on ollut selkeä positiivinen vaikutus konsernin liiketoimintaan. Haasteellisessa markkinatilanteessa konserni on saanut vuoden 2016 alussa merkittävästi uusia tilauksia ja tilauskanta on hyvällä tasolla.
Konsernin liiketoiminnallisten yksiköiden yhteenlaskettu liikevaihto vuodelta 2015 oli 30,6 milj. euroa. Tilauskannan positiivisen kehityksen vuoksi konsernin kaikkien yksiköiden yhteenlasketun liikevaihdon arvioidaan kasvavan vuonna 2016 ja konsernin kaikkien yksiköiden liiketuloksen arvioidaan olevan positiivinen. Konsernin liiketoiminnallisten yksiköiden yhteenlaskettu liiketulos koko vuodelta 2015 oli negatiivinen.
TILIKAUDEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT
Plc Uutechnic Group Oyj:n varatoimitusjohtajaksi nimitettiin Ismo Haaparanta 18.1.2016 alkaen vastuualueenaan konsernin liiketoiminnan kehittäminen ja henkilöstöhallinto.
Plc Uutechnic Group Oyj:n suunnatussa annissa Uutechnic Oy:n omistajille ja näiden määräämille tahoille suunnatut, rahalla maksettavat 6 000 000 osaketta, merkintähinnaltaan yhteensä 1 500 000 euroa, merkittiin ja maksettiin 14.1.2016.
Suunnatun annin osakkeet, yhteensä 30 000 000 kappaletta (osakevaihdon 24 000 000 kappaletta ja rahalla maksetut 6 000 000 kappaletta), merkittiin kaupparekisteriin 20.1.2016. Uusien osakkeiden omistajat ovat sitoutuneet olemaan luovuttamatta näitä osakkeita 31.12.2016 asti. Uusien osakkeiden kaupparekisteriin merkitsemisen seurauksena Plc Uutechnic Group Oyj:n osake- ja äänimäärä on 20.1.2016 alkaen yhteensä 55 963 210 osaketta ja ääntä.
Yhtiö tiedotti 29.1.2016, että AP-Tela Oy sai historiansa suurimman tilauksen Valmetilta. Tilaus sisälsi 27:n kokoluokaltaan mittavan kuivatustelan suunnittelun ja valmistuksen. Toimitus tapahtuu vuoden 2016 viimeisellä vuosineljänneksellä.
17.2.2016 tiedotettiin Japrotek Oy Ab:n YT-lain mukaisten neuvottelujen päättymisestä. Neuvottelut aloitettiin 26.1. Neuvotteluissa päätettiin, että henkilöstön määrää sopeutetaan yhtiön taloustilanteen ja tilauskannan mukaisesti. Irtisanottavien määrä on 5 henkilöä ja lomautus enimmillään 90 päivää.
11.2.2016 yhtiö tiedotti, että Uutechnic Group –konsernin liiketuloksen vuodelta 2015 odotetaan olevan positiivinen.
26.2.2016 tiedotettiin, että Uutechnic Groupin alkuvuoden tilauskanta on kehittynyt suotuisasti ollen n. 50 % suurempi kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana.
HALLITUKSEN ESITYS VOITONJAOSTA
Emoyhtiön tilikauden voitto on 6,8 milj. euroa. Konsernin emoyhtiön jakokelpoiset varat tilikauden päättyessä olivat 6,4 milj. euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että pääoman palautusta ei tehdä ja tilikauden voitto siirretään voittovarojen tilille.
YHTIÖKOKOUS
Plc Uutechnic Group Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään Hotelli Marskissa, Helsingissä 28.4.2016 klo 13.00.
UUTECHNIC GROUP –KONSERNIN TILINPÄÄTÖKSEN AVAINLUVUT
Luvut ovat tuhansina euroina, jollei muuta ole mainittu. Luvut ovat tilintarkastamattomia.
Tilikauden 2015 luvuissa esitetään Uutechnic Oy 1.1.- 31.12.2015 sekä vanha Vaahto Group -konserni 1.11. – 31.12.2015. Vertailulukuina esitetään Uutechnic Oy 1.1.- 31.12.2014.
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA, IFRS | ||
1 000 EUR | 1.1.-31.12.2015 | 1.1.-31.12.2014 |
12 kk | 12 kk | |
JATKUVAT TOIMINNOT | ||
LIIKEVAIHTO | 8 859 | 2 294 |
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos | -477 | -235 |
Liiketoiminnan muut tuotot | 34 | 47 |
Materiaalit ja palvelut | 3 522 | 799 |
Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | 2 481 | 828 |
Poistot | 137 | 65 |
Liiketoiminnan muut kulut | 1 089 | 430 |
LIIKEVOITTO/LIIKETAPPIO | 1 186 | -15 |
Yrityshankinnoista ja -myynneistä aiheutuneet poistot ja arvonalentumiset | 76 | |
Rahoituskulut | 300 | |
VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA | 810 | -15 |
Tuloverot | -102 | 4 |
TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO JATKUVISTA TOIMINNOISTA | 709 | -11 |
LOPETETUT TOIMINNOT | ||
Tilikauden voitto/tappio lopetetuista toiminnoista | 245 | 501 |
TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO | 954 | 489 |
MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT | ||
Muuntoerot ulkomaisista yksiköistä | 33 | |
MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT, NETTO | 33 | 0 |
TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ | 987 | 489 |
Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos: | ||
Tulos/osake, laimentamaton, jatkuvat toiminnot | 0,02 | 0,00 |
Tulos/osake, laimennettu, jatkuvat toiminnot | 0,02 | 0,00 |
Tulos/osake, laimentamaton, lopetetut toiminnot | 0,01 | 0,02 |
Tulos/osake, laimennettu, lopetetut toiminnot | 0,01 | 0,02 |
Tulos/osake, laimentamaton, tilikauden tulos | 0,03 | 0,02 |
Tulos/osake, laimennettu, tilikauden tulos | 0,03 | 0,02 |
Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä | ||
-laimentamaton | 29 516 938 | 24 000 000 |
-laimennettu | 29 516 938 | 24 000 000 |
KONSERNIN TULOSLASKELMA PUOLIVUOSITTAIN, IFRS | ||||
1 000 EUR | 1.1.-31.12.2015 | 1.7.-31.12.2015 | 1.1.-30.06.2015 | 1.1.-31.12.2014 |
12 kk | 6 kk | 6 kk | 12 kk | |
JATKUVAT TOIMINNOT | ||||
LIIKEVAIHTO | 8 859 | 7 178 | 1 681 | 2 294 |
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos | -477 | -529 | 52 | -235 |
Liiketoiminnan muut tuotot | 34 | 22 | 12 | 47 |
Materiaalit ja palvelut | 3 522 | 2 817 | 705 | 799 |
Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | 2 481 | 2 031 | 450 | 828 |
Poistot | 137 | 111 | 26 | 65 |
Liiketoiminnan muut kulut | 1 089 | 903 | 186 | 430 |
LIIKEVOITTO/LIIKETAPPIO | 1 186 | 808 | 378 | -15 |
Yrityshankinnoista ja -myynneistä aiheutuneet poistot ja arvonalentumiset | 76 | 76 | 0 | |
Rahoitustuotot | 0 | 0 | 0 | |
Rahoituskulut | 300 | 300 | 0 | 0 |
VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA | 810 | 432 | 378 | -15 |
Tuloverot | -102 | -20 | -82 | 4 |
TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO JATKUVISTA TOIMINNOISTA | 709 | 413 | 297 | -11 |
LOPETETUT TOIMINNOT | ||||
Tilikauden voitto/tappio lopetetuista toiminnoista | 245 | 60 | 185 | 501 |
TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO | 954 | 473 | 482 | 489 |
KONSERNIN TASE, IFRS | ||
1 000 EUR | 31.12.2015 | 31.12.2014 |
VARAT | ||
PITKÄAIKAISET VARAT | ||
Aineettomat hyödykkeet | 277 | 11 |
Liikearvo | 5 156 | 0 |
Aineelliset hyödykkeet | 5 658 | 162 |
Myytävissä olevat sijoitukset | 25 | 0 |
PITKÄAIKAISET VARAT | 11 115 | 173 |
LYHYTAIKAISET VARAT | ||
Vaihto-omaisuus | 2 684 | 219 |
Myyntisaamiset ja muut saamiset | 1 223 | 279 |
Saamiset pitkäaikaishankkeista asiakkailta | 6 478 | 0 |
Tuloverosaaminen | 0 | 31 |
Rahat ja pankkisaamiset | 679 | 87 |
LYHYTAIKAISET VARAT | 11 063 | 616 |
MYYTÄVÄNÄ OLEVAT PITKÄAIKAISET VARAT | 0 | 5 871 |
VARAT | 22 179 | 6 660 |
OMA PÄÄOMA JA VELAT | ||
OMA PÄÄOMA | ||
Osakepääoma | 2 872 | 17 |
Ylikurssirahasto | 6 | |
Käyvän arvon rahasto ja muut rahastot | 6 120 | |
Muuntoerot | 33 | |
Kertyneet voittovarat | 6 126 | 5 872 |
Jakautumisessa siirtyvät voittovarat | -5 654 | |
OMA PÄÄOMA | 9 504 | 5 889 |
PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA | ||
Laskennallinen verovelka | 525 | |
Pääomalainat | 2 000 | |
Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma | 2 000 | |
Pitkäaikaiset varaukset | 263 | |
PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA | 4 788 | 0 |
LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA | ||
Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma | 1 482 | |
Ostovelat ja muut velat | 6 360 | 575 |
Tuloverovelka | 10 | |
Lyhytaikaiset varaukset | 35 | 23 |
LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA | 7 887 | 598 |
MYYTÄVÄNÄ OLEVAT KOROLLISET JA KOROTTOMAT VELAT | ||
Myytävänä olevat korottomat velat | 174 | |
MYYTÄVÄNÄ OLEVAT KOROLLISET JA KOROTTOMAT VELAT | 0 | 174 |
OMA PÄÄOMA JA VELAT | 22 179 | 6 660 |
RAHOITUSLASKELMA, IFRS | ||
1 000 EUR | 1.1.-31.12.2015 | 1.1.-31.12.2014 |
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | ||
Jatkuvien toimintojen tulos ennen veroja | 810 | -15 |
Lopetettujen toimintojen tulos ennen veroja | 306 | 602 |
Oikaisut: | ||
Suunnitelman mukaiset poistot | 151 | 95 |
Yrityshankinnoista ja -myynneistä aiheutuneet poistot ja arvonalentumiset | 76 | |
Muut tuotot ja kulut, joihin ei liity maksua | -499 | -538 |
Rahoitustuotot ja -kulut | 91 | -106 |
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta | 936 | 38 |
Käyttöpääoman muutos: | ||
Lyhytaikaisten liikesaamisten muutos | -745 | -90 |
Vaihto-omaisuuden muutos | 297 | -451 |
Lyhytaikaisten korottomien velkojen muutos | -602 | -199 |
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja | -115 | -702 |
Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista | -49 | -76 |
Saadut korot ja muut rahoitustuotot liiketoiminnasta | 246 | 181 |
Maksetut välittömät verot | -176 | -17 |
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | -94 | -613 |
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | ||
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | -42 | |
Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot | 25 | |
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | -16 | 0 |
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | ||
Maksullinen osakeanti | 1 500 | |
Maksetut osingot | -700 | -650 |
Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut | -2 750 | |
Pitkäaikaisten lainojen nostot | 2 000 | |
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | 50 | -650 |
Laskelman mukainen rahavarojen muutos | -61 | -1 263 |
Rahavarat tilikauden alussa | 587 | 1 850 |
Hankinnan yhteydessä siirtyneet rahavarat | 438 | |
Jakautumisen yhteydessä siirtyneet rahavarat | -286 | |
Rahavarat tilikauden lopussa | 679 | 587 |
Taseen mukainen rahavarojen muutos | -61 | -1 263 |
KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSET, IFRS | |||||||
1 000 EUR | |||||||
Oman pääoman muutos 1.1.-31.12.2015 | Osake-pääoma | Ylikurssirahasto | Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | Vararahasto | Muuntoerot | Voittovarat | Yhteensä |
Oma pääoma yhteensä tilikauden alussa | 17 | 0 | 0 | 0 | 0 | 5 872 | 5 889 |
Laaja tulos | |||||||
Tilikauden tulos | 954 | 954 | |||||
Muuntoerot | 33 | 33 | |||||
Tilikauden laaja tulos yhteensä | 0 | 0 | 0 | 0 | 33 | 954 | 987 |
Liiketoimet omistajien kanssa | |||||||
Osingonjako | -700 | -700 | |||||
Osakeanti | 1 500 | 1 500 | |||||
Osakevaihto | 7 680 | 7 680 | |||||
Transaktiomenot omasta pääomasta | -159 | -159 | |||||
Käänteisen hankinnan kirjaukset | 2 855 | 6 | -2 901 | -40 | |||
Jakautumisessa siirtyvät erät | -5 654 | -5 654 | |||||
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä | 2 855 | 6 | 6 120 | 0 | 0 | -6 354 | 2 627 |
Oma pääoma yhteensä tilikauden lopussa | 2 872 | 6 | 6 120 | 0 | 33 | 472 | 9 504 |
Oman pääoman muutos 1.1.-31.12.2014 | Osake-pääoma | Ylikurssirahasto | Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | Vararahasto | Muuntoerot | Voittovarat | Yhteensä |
Oma pääoma yhteensä tilikauden alussa | 17 | 0 | 0 | 0 | 0 | 6 033 | 6 050 |
Laaja tulos | |||||||
Tilikauden tulos | 489 | 489 | |||||
Muuntoerot | 0 | ||||||
Tilikauden laaja tulos yhteensä | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 489 | 489 |
Liiketoimet omistajien kanssa | 0 | ||||||
Osingonjako | 0 | -650 | -650 | ||||
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | -650 | -650 |
Oma pääoma yhteensä tilikauden lopussa | 17 | 0 | 0 | 0 | 0 | 5 872 | 5 889 |
KONSERNIN TUNNUSLUVUT | ||
Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut | 2015 | 2014 |
1 000 EUR | 12 kk | 12 kk |
IFRS | IFRS | |
Liikevaihto, jatkuvat toiminnot | 8 859 | 2 294 |
Liikevaihdon muutos, % | 286 | 53 |
Liikevoitto/-tappio, jatkuvat toiminnot | 1 186 | -15 |
% liikevaihdosta | 13,4 | -0,7 |
Voitto/tappio ennen veroja, jatkuvat toiminnot | 810 | -15 |
% liikevaihdosta | 91,5 | -6,7 |
Tilikauden voitto/tappio lopetetuista toiminnoista | 245 | 501 |
Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva osuus tilikauden tuloksesta | 987 | 489 |
% liikevaihdosta | 11,1 | 21,3 |
Oman pääoman tuotto (ROE), % | 12,4 | 8,1 |
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % | 13,5 | 6,5 |
Omavaraisuusaste, % | 68,0 | 88,6 |
Current ratio | 1,4 | 1,5 |
Nettovelkaantumisaste (gearing) | 50,5 | -86,0 |
Bruttoinvestoinnit | 41 | 0 |
% liikevaihdosta | 0,5 | 0,0 |
Tilauskanta, jatkuvat toiminnot | 11 680 | 1 612 |
Taseen loppusumma | 22 179 | 6 660 |
Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä | 179 | 14 |
Osakekohtaiset tunnusluvut | 2015 | 2014 |
12 kk | 12 kk | |
IFRS | IFRS | |
Osakekohtainen tulos (EPS), euroa 2) | 0,03 | 0,02 |
Osakekohtainen oma pääoma, euroa | 0,17 | 0,25 |
Osakekohtainen osinko, euroa 3) | 0 | 0,0 |
Osinko tuloksesta, % | 0 | 0,0 |
Efektiivinen osinkotuotto, % | 0 | 0,0 |
Hinta/voitto-suhde (P/E) | 12,3 | 15,7 |
Osakkeiden lukumäärä tilikauden lopussa, tkpl | 55 963 210 | 24 000 000 |
Osakkeiden lukumäärä keskimäärin, tkpl | 29 516 938 | 24 000 000 |
2) Osakekohtaiseen tulokseen sisältyy myös lopetettujen toimintojen tulos. | ||
3) Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle |
VAKUUDET JA VASTUUT | ||
Vakuudet ja vastuut | ||
EUR | ||
31.12.2015 | 31.12.2014 | |
Annetut vakuudet | ||
Velat, joiden vakuudeksi on annettu kiinnityksiä tai osakkeita | ||
Rahalaitoslainat | 2 267 | |
Tililuotot | 1 375 | |
Yhteensä | 3 641 | |
Rahalaitoslainojen vakuutena on sekä kiinnityksiä että osakepantteja. Osakepantit ovat tytäryhtiöosakkeita. | ||
Velkojen ja pankkitakausten sekä pankkitakauslimiitin vakuudeksi annetut kiinnitykset | ||
Vakuudeksi annetut kiinteistökiinnitykset | 4 743 | 400 |
Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset | 17 238 | 679 |
Yhteensä | 21 981 | 1 079 |
Muut omasta puolesta annetut vakuudet | ||
Talletukset | 9 | |
Yhteensä | 9 | 0 |
Muut annetut vakuudet | ||
Plc Uutechnic Group Oyj on antanut vakuudeksi tytäryhtiöidensä AP-Tela Oy:n, Japrotek Oy:n, Uutechnic Oy:n ja Stelzer Rührtechnik International GmbH:n osakekannat. | ||
Vastuusitoumukset ja muut vastuut | ||
Pankkitakaukset | ||
Pankkitakauslimiitit yhteensä | 7 443 | |
Pankkitakauslimiiteistä käytössä | 5 075 | |
Muiden kuin rahoitusleasingsopimusten vastuut | ||
Alle vuoden sisällä erääntyvät | 23 | |
1-5 vuoden sisällä erääntyvät | 27 | |
Yhteensä | 50 | 0 |
Muut kuin rahoitusleasingsopimukset sisältävät pääasiassa lyhytaikaisia IT-laitteiden ja -ohjelmistojen leasingsopimuksia. Leasingsopimusten ehdot ovat tavanomaisia käyttöleasingsopimusten ehtoja. | ||
IFRIC 4:n mukaiset järjestelyt | ||
Konsernissa ei ole IFRIC 4:n tarkoittamia järjestelyjä. | ||
Muut vuokrasopimukset | ||
Konserni on vuokrannut käyttöönsä tuotanto- ja toimistorakennuksia erityyppisin purettavissa olevin vuokrasopimuksin. | ||
Vuokravastuut | ||
Alle vuoden sisällä erääntyvät | 552 | |
1-5 vuoden sisällä erääntyvät | 2 209 | |
Myöhemmin erääntyvät | 3 134 | |
Yhteensä | 6 447 | 0 |
Muut omasta puolesta annetut vastuusitoumukset | ||
Asiakkaille ja toimittajille annetut takaukset | 50 | |
Pankkitakauslimiittien vakuudeksi annetut takaukset | 7 443 | |
Lainojen vakuudeksi annetut takaukset | 3 641 | |
Vuokratakausten vakuudeksi annetut vastatakaukset | 410 | |
Yhteensä | 11 495 | 0 |
Luvut ovat tuhansina euroina, jollei muuta ole mainittu. Luvut ovat tilintarkastamattomia.
Uudessakaupungissa 11.3.2016
PLC UUTECHNIC GROUP OYJ
Hallitus
Lisätietoja:
Jouko Peräaho, hallituksen puheenjohtaja, Plc Uutechnic Group Oyj, +358 500 740808